30. heinäkuuta 2014

Laivakortti

Lentokonekortin "pariksi" syntyi tämä laivakortti. Järde piirteli taustaan sopivan paatin, joka sitten somistettiin muutamalla viirillä. Tässäkin kortissa tausta oli niin kiva, ettemme halunneet alkaa sitä suuremmin peittelmään.



Oli kivaa vaihtelua tehdä tällainen lapselle sopiva merihenkinen kortti lukuisten aikuiseen makuun suunniteltujen korttien lomassa. :) Päällimmäinen viiri onkin jämäpaperia tästä merellisestä kortista.

- Örni & Järde
   

28. heinäkuuta 2014

Kirjani

Koulussa tein lopputyönä kirjan, joka kertoi kameleontista, jonka nimi on Tim. Tässä on suosikkini kirjani aukeamista, joita on yhteensä 15. Käytin sivussa servettejä, maaleja, tusseja ja puhallustusseja.





- Järde

23. heinäkuuta 2014

Lentopostia...

...lentävää postia, tai ainakin lennokasta postia! Järde piirsi taustapaperin lennokkeja mukaillen isomman helikopterin kortin katseenvangitsijaksi. Taustapaperi oli niin kiva, että emme halunneet lähteä sitä suuremmin peittelemään. Onnentoivotus ja pari säihkyvää saivat riittää.



- Örni & Järde

20. heinäkuuta 2014

Perhospostia

Edellisen perhoskortin "pariksi" päätin tehdä hillityn pastellisävyisen kortin. Molempien valmistuttua yritin kovasti pohdiskella, että kumpi miellyttää omaa silmääni enemmän.. En ole vieläkään päättänyt.


"Valopallot" ja napit sopivat mielestäni kivasti yhteen.


- Örni

18. heinäkuuta 2014

Hääbingo – pinkki, tietenkin!

Kuten edellistä edeltävästä päivyksestäkin käy ilmi... Ystäväni meni tosiaan viime viikonloppuna naimisiin. Täällä blogin puolella en ole vilautellut tietoteknisiä kykyjäni, mutta lähipiirillä ja työkavereilla taitaa olla tiedossa, että olen aikamoinen piilonörtti. Kun hääpari ilmoitti toivovansa häihin bingoa, ilmoittauduin oitis sellaisen tekemään.


Hääbingo oli häissä jokaisen vieraan paikalla. Nopeimmin rivin saaneet ja BINGO! -huudon kajauttaneet palkittiin herkullisella suklaalla. Tähän "nettiversioon" vaihdoin parin nimet äXiksi ja Oiksi, sekä pökkäsin mukaan blogimme osoitteen. Toivottavasti sait tästä vinkkiä oman bingosi laatimiseen! :)

- Örni
  

16. heinäkuuta 2014

P*skarteluhaaste #239 - Katjuskan haaste

Kesähaaste numerolla kolme on startannut P*skiksessa viikko sitten. Nyt kun lomailut sopivat viimein yksiin, päätimme kirmata haasteeseen yhteistyöllä. Aiheena Katjuskan haasteessa on eläimet/lemmikit.



Järde otti asiakseen piirtää ja värittää korttiin sopivan relaxantin ja erityisen onnellisen kissan. Kakkupaperin väritys onnistui menestyksekkäästi ProMarkerilla ja Örnikin näytti tällä kertaa luovaa osaamistaan piirtämällä kiehkuroita.


- Örni & Järde

Peeäs. Onko kesälomareissu Turkuun suunnitteilla? Örni nörttäsi Google Mapsin avulla listan Turkutärpeistä askartelijalle ja kultturelleille kansalaisille. :)
 

14. heinäkuuta 2014

Häälahjan paketointia

Ystäväni avioitui viime viikonloppuna elämänsä miehen kanssa. Hankimme pienellä porukalla pariskunnalle, häälahjalistan välityksellä toivottuja, Iittalan Essence tuotteita. Koska valkoviinilasit, väkeväviinilasit ja dekantteri olivat eri kokoisissa pakkauksissa, mutta kaipasivat niiden suojaa, päätin paketoida koko komeuden pinoksi.



Paketoin ensin yksittäiset laatikot, jonka jälkeen tuin ne yhteen kaksipuolisella teipillä. Seuraavaksi otin kaksi reilua pätkää paksua punaista lahjanauhaa, jotka kiristin ja sidoin. Sitten vain hirmuisesti rypistelyä, rautalankaa ja lisää rypistelyä. Pari pätkää lisää nauhaa ja TÄ DÄÄ! :)


Pisimmäksi jääneiden nauhojen päät viimeistelin v-leikkauksella. Muodosta saa tasapuolisen, kun nauhan taittaa varovasti keskeltä ennen saksaisua. Pitäisi vielä ottaa ja opetella jossain välissä "virallisen" lahjaruusukkeen teko.

- Örni

13. heinäkuuta 2014

Pikkuiselle nyytille

Vaaleanpunainen vauvakortti kimaltelee lempeästi uudelle tulokkaalle ja hänen perheelleen. Vaikka vaaleanpunainen ja pinkki eivät olekkaan suuria suosikkivärejäni en kiistä, etteivätkö ne sopisi mainiosti vauvakortteihin.



Runo on muuten leimattu Paperinauhasta hankitun leimasinsetin avulla. Setissä on paljon kivoja tekstejä. :)

- Örni
 

11. heinäkuuta 2014

..kerta kiellon päälle!

En vain voinut vastustaa olla tekemättä vielä yhtä retrohenkistä pilkku-tikettikorttia. Näitä on kiva ja helppo tehdä. Lopputuloskin mielyttää omaa silmää. :)

 

- Örni

9. heinäkuuta 2014

Kakskyt ja risat! ..eikös se niin mennyt?

Muutamat ystäväni ovat parikymmentä ikävuotta ylitettyään alkaneet jo haikailla vuosimitarin pysäyttämisen perään. Paperinauhasta hankkimani leimasinsetin ehdoton "väripilkku" onkin päässyt hyvään käyttöön. ;D



En ole aiemmin yhdistänyt harmaata, vihertävää keltaista ja valkoista korttiaskartelussa. Lopputuloksesta tuli kuitenkin mielestäni varsin tasapainoinen ja sopivan herkkä. Perhosleimasinta pääsin lainaaman eräällä korttiaskartelukurssilla.. Jos joku taajuksiiksilla vieraileva haluaisi kaupata omansa, niin yhteystiedot löytyvät oikeasta reunasta. :)

- Örni

Peeäs. Perhosleimaa on tullut käytettyä aiemminkin aikalailla samalla tapaa.. Katso leima P*skiksen "resepti" -haasteessa täältä ja pastellisävyisenä onnittelukorttina täältä.
 

8. heinäkuuta 2014

Sydän on löytänyt sydämen

Häihin tai kihlajaisiin yhtälailla sopiva kortti syntyi vanhalla(, mutta hyväksi todetulla) ajatuksella. Samansorttista asettelua olen käyttänyt viimeksi tammikuussa, Villakeijun Kaksi sydäntä -haasteessa. Kyseisen työn voit kurkata täältä.



Pidän kovasti tämän kortin taustapaperista. Se tuli askartelukirppikseltä hankkimani paperipaketin mukana, joten harmillisesti en tiedä mitä sarjaa on ja mistä peräisin. :) Hieman erilainen sydänkortti syntyi yhdessä Järden kanssa ystävänpäiväksi Siskollemme, Juniorille.

- Örni
 

7. heinäkuuta 2014

P*skarteluhaaste #238 - Paulan haaste

P*skiksen toinen kesähaaste käynnistyi lähemmäs pari viikkoa sitten. Kehittelijänä on tällä kertaa Paula, jonka tuotoksia tykkäänkin käydä kurkkimassa säännöllisen säännöllisesti. No siis, kattokaa ny vaik tätä! :)


Valikoimistani ei löydy eyelettejä, embossaus välineitä, stansseja, eikä tarkoitukseen sopivia suihkeita tai maaleja. Kun rivit joissa oli jokin näistä tipautti pois, oli vaihtoehtoja jo rutkasti vähemmän ja valinta inan verran helpompaa.


Omaksi rivikseni valitsin siis K-ryhmän; kerroksia, kerroksia - keltainen - kimalle - kraft.



Art Impressions -leimaa sain lainata Emmalta, kun nähtiin viime kuussa. Järde hoiti jälleen värittämisen. Muut asiat kortista näkeekin sangen helposti, mutta jälleen kerran kimalteen kuvaaminen oli haastavaa. Sitä on siis rouvan (nimesin hänet Ritvaksi) keltaisissa asusteissa, "onnea" -teksteissä ja haaraniitissä.

- Örni

Peeäs. Kurkkaa täältä, Artin leima Emman käytössä. :)

5. heinäkuuta 2014

Retroilua

Tein vaihteeksi muutamia kortteja, joiden kaltaisia on tullut jo aiemmin tehtyä.. ja samalla todettua, että toimii edelleen! Edelliset, Järden kanssa tehdyt retrohenkiset onnittelukortit menivät kaupaksi niin nopeasti, etten ennättänyt edes tajuta, että sellaiset tehtiin. Siispä nyt oli hyvä paikka tehdä yksi lisää! :)

 

Kerroksia, kerroksia.. Kerrokset todellakin tekevät kortin! Tämäkin olisi niin paljon tylsempi, jos kaikki olisi liimattu suoraan pohjaan.

- Örni

4. heinäkuuta 2014

Vaaleansiniset jalanjäljet

Hankin kuukaudenpäivät sitten kivat jalanjälkileimasimet, jotka sopivat erityisen hyvin tietysti vauvakortteihin. Niitäpä käyttämällä syntyi sitten tällä kertaa tälläinen luomus.

 

Ihan ookoo, mutta sellanen olo tuli, että jotain uupuu tai jotain on liikaa.. En oikein tiedä mitä.


Ehkä joku viisaampi osaisi kertoa? :P

- Örni

2. heinäkuuta 2014

Love is in the air!

Nyt on rakkautta ilmassa! Kirjaimellisesti. Tai ainakin niin kirjamellisesti, kun korttipohjalle on mahdollista toteuttaa. Ihana Greeting Farmin kuumailmapalloleima oli lainassa Emmalta.



Ihastuin leimaan niin kovasti, että meni ihan pasmat sekaisin.. Ja niin tästä kortista tuli epäörnimäisen vaaleanpunainen!


Järden panoksetta ei tästäkään kortista selvitty. Omat väritystaitoni ovat yllänähdyn tasoa, joten Järde hoiti pilven värin liu'utuksen kortin sävyihin sopivaksi. Pitsinen kakkupaperi ja rub on -tarra tuovat korttiin sopivasti hempeyttä.

- Örni