31. maaliskuuta 2014

Viherpeukalon 3D-kortti

Viherpeukalolle sopiva 3D-kortti syntyi viime syyskuussa(, siis aikana, jolloin blogi ei ollut vielä korkattu). Hankin tällöin Suomalaisen Kirjakaupan alennusmyynnistä Lucy Cromwellin suunnitteleman A4 Decoupage Card Kitin, jota näemmä myydään vieläkin ainakin Sinellin nettikaupassa. Linkin kuvassa näkyvä kortti, päätyi mammalle synttärikortiksi. Pakkauksessa mukana olleen pienempi 3D -konaisuus sai ympärilleen hieman tekstiä eri muodossa.. ja tällainen siitä sitten tuli.


- Örni

27. maaliskuuta 2014

Morgan Freeman

Piirsin perus HB=2 lyijykynällä Morgan Freemanin kasvot. Sain idean elokuvasta, jossa Morgan näytteli. Otin kameralla kuvan jostain elokuvan kohdasta. Kuvassa oli hyvä valaistus ja tunnelma, joten piirsin kuvan sen perustalta. Tätä oli yllättävän helppo piirtää ja kaikki tuntui kuin luistavan itsestään. Pään muodon kanssa ei ollut yllättävä kyllä ongelmia. Silmälaseissa ja silmissä oli vähän pientä takkuilua, mutta se ei haitannut menoa.


Skannasin kuvan skannerilla, koska se on helpompaa kuin valokuvan ottaminen ja kuvasta tulee tarkempi. Aina kun piirrän lyijykynällä, niin onnistun saamaan taustan tuhruisen näköiseksi. Ehkä pitäisi ruveta käyttämmään suojapaperia käden alla. :D

- Järde

25. maaliskuuta 2014

Mutta! Sehän on lentävä possu!

Hip hei! Leila-mumma haastaa tekemään kortin, jossa on hyödynnetty kakkupaperia. Totesimme yhdessä tuumin, että on tullut aika päästää possut lentoon ja liidellä mukaan haasteeseen..



Pirteät Greeting Farmin possut ilmapalloineen ovat lähtöisin Emmalta, joka muisti Örniä kivalla kuorellisella leimakuvia pari kuukautta sitten. Meidän haasteeseen päätyneissä versioinneissamme possut päätyivät sävy-sävyyn papereille. Molemmista tuli meistä kivoja, mutta jos sillä on jotain väliä, niin leikitään vaikka, että osallistumme haasteeseen mustalla versioinnilla. Siinä kun on jotenkin enemmän särmää. ;)



- Örni & Järde

Peeäs. Emma on itse hyödyntänyt possu-leimaa muun muassa tässä tuoreessa P*skis haasteessa, tässä Korttisirkuksen "eläin" aiheisessa haasteessa ja tässä ihanan pirteässä P*skiksen luonnon haasteessa, joka onkin meidän yhteinen suosikkimme. :)

23. maaliskuuta 2014

Villakeijun haasteessa bingotaan!

Vaikka lotossa ei eilen tärpännyt, on tänään mainio päivä bingota. Ja siihenhän tilaisuuden tarjoilee Villakeijun maaliskuun haaste. Ruudukkoon on valikoitunut monia herkullisia yhdistelmiä, joista tällä kertaa valituksi tuli kombinaatio kulkuväline-ruutua/raitaa-helmi/strassi.




Ja Volkswagen Beetlehän se siinä kruisailee toivottelemaan kortin saajalle onnea. Värit kupla sai Järden tusseista, muun kokoamisen teki Örni. Monesti tulee taustoissa hyödynnettyä neliömäisiä muotoja mutta, koska taustapereissa oli jo kylliksi kulmikkaita muotoja, syntyi paperille ympyröitä tasapainottamaan.

Niin ikään "kulkuneuvo" ja "ruutua" löytyy tämän kuun alussa papalle tekemästämme syntymäpäiväkortista. Autot ja ruudut tuntuvat sopivan yhteen. :)

- Örni & Järde

22. maaliskuuta 2014

Keväistä vauvaonnea

Iloisen vihreä vauvakortti syntyi kahden itsepintaisen ajatuksen pohjalta; "Ja minähän laitan tähän ampiasnauhaa" sekä "johonkin näitä kukkia pitää hassata". Lätkäisin edellä mainitut elementit paperille ja katselin aina-niin-siistiltä pöydältä kokonaisuuteen sopivia materiaaleja.



Leimasin Dovegraftin mini-kirjainleimasimilla(, joita löydät esim. täältä) tekstit kahteen paperisuikaleeseen, jotka leikkelin viiri-muotoon. Lopputuloksesta tuli sopivan "hurlumhei" - ei liian justiinsa.

- Örni

19. maaliskuuta 2014

P*skarteluhaaste #225 - Kuvahaaste

P*skis tarjoilee tämän viikon haasteena valokuvan, josta imeä itseensä inspiraatiota. Kiertäen ja kaartaen tuli mentyä, sekä monta ideaa matkalla hyvästeltyä (ei vain ole materiaaleja, eikä Järdeä nyt käsillä), mutta valmista tuli.



Alunperin suunnitelmana oli tehdä kortti, joka toistaisi haastekuvan sävyjä. Tiimarista hankittu valkoinen muste oli kuitenkin ihan susi taustan taputteluun ja ainoa paperi pinossa, jossa oli pieniä pilviä, oli yllä näkyvä. Vaalenpunaisella siis taas mentiin, vaikka omat värimieltymykseni ovatkin toisaalla.

Olisi muuten kiva saada vielä muutama ääni (ja ehkä jopa kommentti) pikkuiseen "Pinkki & kulta VS. Sininen & hopea" kyselyyn. Ihan yhdellä klikkauksella selviät! :)

Edit 21.3. Tästäpä voisi koittaa arvata, että mitä seuraavaksi on tulossa.. ;)


- Örni

17. maaliskuuta 2014

P*skarteluhaaste #224 - Värit

Kraft, pinkki ja kulta väriyhdistelmä on tämän viikon P*skarteluhaasteen koodina. Kylläpäs tätä pinkkiä ja vaaleanpunaista tuppaa joka tuutista.. Ihan alkaa tuntua siltä, että mua yritetään vaivihkaa käännyttää. :D Noh, kortin toki haasteeseen tein.


Mutta todistaakseni jollekin jotain tai ainakin, että joku osaa tehdä jotain muutakin (täh?!), päätin tehdä toisen kortin - hieman enemmän itselleni luontaisissa sävyissä.




Tykkään värittää puuväreillä ruskealle paperille, enkä malttanutkaan lopettaa näihin kahteen. Nyt pitääkin sitten vain keksiä, millaisia kortteja valmiista tuotoksista keksii. Loppuun vielä pieni kysely!

Kumpi väriyhdistelmä on sinulle mieluisampi omissa töissäsi?
  
pollcode.com free polls 
- Örni

16. maaliskuuta 2014

Perhoja tekemässä

Sain perhojen tekoon inspiraatiota GoExpo messuilta, jossa kalastuspuoli oli valtava! Ja kotoakin löytyi valmiiksi isän vanhoja perhontekotarvikkeita. Olen aina pitänyt perhoista, niiden värin ja koon takia. Ne ovat kuin, pieniä taideteoksia, jos niitä osaa tehdä oikein.


Ensimmäisen perhon tein messuilla ja en valitettavasti muista sen nimeä, toinen on Red Tag, jonka tein kotona niin kuin kaksi viimeistäkin, jotka keksin omasta päästäni.


Tässä on kaikki tarvikkeet, joita käytin kolmen viimeisen perhon tekemiseen. Laatikkoon jäi vielä vaikka minkälaisia sulkia, lankoja ja koukkuja.


Sulkina käytin riikinkukon sulkia, kukon niskaa, värjättyjä kukon sulkia ja muitakin sulkia. Ensin ajatus kukon niskasta ällötti, mutta siihen tottui aika pian.

- Järde

14. maaliskuuta 2014

Pin-up valaisin

Kävin ystäväni Sallan kanssa Tallinnassa, viime kuussa. Heräteostoksena matkaan tarttui Pin-up kalenteri, jossa keimailee neito vuoden jokaiselle viikolle. Olen aina pitänyt pin-up tyylillä maalaituista pimuista ja etenkin Gil Elvgrenin teokset miellyttävät silmää. En ole ainoa. Kun iskä kävi pari viikkoa sitten kyläilemässä, tuli hyvin selväksi, että pimut vangitsevat  myös hänen katseensa.

Tästä alkoi kyteä ajatus tehdä iskälle syntymäpäiväksi valaisin, jota ei malta sammuttaa. Ja nyt viikonlopun alkamisen kunniaksi, päätin viimein tarttua projektiin Pepsi Maxin voimalla ja viettää iltaa neljän pin-up pimun kanssa!


Pikainen konsultaatiovisiitti ihanassa Presentossa tarjoili sopivasti tukea ideani tueksi ja rohkenin ryhtyä puuhaan. Muutaman naarmun pintaansa saanut Ikean Grönö (ei enää tuotannossa) päätyi jälleen projektin pohjaksi, sen vakuutettua helppoudellaan Saaristolamppua tehdessä. Mittasin lampun strategiset mitat, skannasin kalenterista muutaman potentiaalisen leidin hienoiseen kuvankäsittelyyn ja suoritin rankkauksen kuvien mittasuhteiden pohjalta.




Lampun mitat olivat juuri passelit kahden neidon tulostamiseen yhdelle A4 arkille pitkittäissuunnassa. (Presentossa käydyn juttutuokion pohjalta tulimme yhdessä siihen lopputulokseen, että lasertulostin sopii hommaan inan verran mustetulostinta paremmin.) Sitten vain pientä hienosäätöä saksilla, decoupage-lakka esiin ja sutimaan. Kahdesta leidistä riitti siis kahdelle syrjälle ja näin ollen saumoja tuli vain kaksi, joista toinenki Ensin kierros papereiden alle - kuivaus ja sitten toinen kierros paperin päälle. Ja Voilà! Siinä se. Noin kolmen viikon päästä selviää, mitä lahjan saaja tuumaa! :)

- Örni

13. maaliskuuta 2014

Vaaleanpunaista vauvaonnea

Vaikka vaaleanpunainen ei kuulukkaan ykkösväreihini, tulee sitä toki aina välillä käytettyä. Usein tyttövauvalle suunnatuissa korteissa se onkin (ainakin stereotyyppisin,) tavallisin väri. Tämä vaaleanpunainen onnittelukortti päätyi työkaverini ystävän perheelle.



Sisäpuolelle kuulemma kirjoitettiin viimeksi esittelemässäni kukin koristellussa vauvakortissa ollut runo. :)

- Örni

12. maaliskuuta 2014

Arigurumi lohikäärmeeni

Virkkasin Hampaattoman elokuvasta Näin koulutat lohikäärmeesi. Otin ohjeen englaninkieliseltä nettisivulta ja se toikin hieman lisähaastetta virkkaus aiheeseeni. Haastavinta oli tehdä lohikäärmeen häntä, koska en ymmärtänyt ohjetta ja jouduin improvisoimaan sen itse.




Hampaattoman silmät leikkasin huovasta ja liimasin ne kinni erikeepperillä. Minun melestäni siitä tuli aikas hyvä.

- Järde

10. maaliskuuta 2014

P*skarteluhaaste #223 - Aukkokortti

Paskarteluhaasteessa oli tällä viikolla listalla aukkokortti. Koville otti, mutta tässä se nyt on - minun elämäni ensimmäinen aukkokortti! :D Toki on tullut Tiimarin valmiiksi aukoitettuja kortteja tuunattua, mutta en ole kuunaan tullut tehneeksi sellaista itse. Syykin on varsin yksinkertainen. En omista kuin yhden reikälävistimen (edellisessä vauvakortissa piipahtaneen kuusilehtisen kukan).


Kortin etupuolelle pääsi siis auringosta nauttiva kirahvi, joka tuo mukanaan onnentoivotuksia. Aukon tein auringon keskustaan raa'asti saksilla ja veitsellä. Sen verran raffit reunat tuli, että jätetään lähikuva nyt väliin. ;)



Kun kortin avaa sisäpuolelta, paljastuu iloinen seepra mukanaan glitterillä höystetty ilmapallo. Ilmapallon tausta on kohdennettu etupuolen auringon kanssa samoihin asemiin, mutta koska halusin kohottaa sisäpuolen taustan, ei aukko jatku tälle puolen korttia.

Kun kortin saaja valikoituu, tulee ilmapalloa täydentämään joko saajan täyttämien ikävuosien määrä tai synttärisankarin nimi. ..Ehkä siihen mennessä myös keksin, miten hioa aukon reunat siivommiksi. :D

- Örni

9. maaliskuuta 2014

Amalian maaliskuun haaste: Ruusuin ja kukkasin

Amalian tämän kuun haasteena ovat ruusut ja kukkaset. Viime aikoina on tullut väkerrettyä paljon vauvakortteja(, joita blogissa varmasti tullaan näkemään seuraavissa päivityksissä) ja erääseen niistä tipahteli myös muutama kukkanen. Haasteeseen hipsuttelen siis mukaan tällä:



Olen jo aiemmin näpytellyt, että vaaleanpunainen ei oikein ole minun värini. Myös vauvakorteissa huomaan usein hakeutuvani perinteisen vaaleanpunaisen ja -sinisen sijasta sukupuolineutraalimpiin väreihin - oranssi, keltainen, violetti, vihreä jne. Toisaalta tämä helpottaa tekemistä, kun harvemmin tietää kuka massusta on maailmaan tulossa. Ja toisaalta, erottuupahan kortti joukosta. ;)

- Örni

Peeäs (etenkin Järdelle). Amalian blogin puolella oli tovi sitten pieni saksiarvonta, jossa kysyttiin "Mikä on sinun lemppari työvälineesi?" Minäpä kävin näpyttelemässä näin.. "Saako pikkusiskoa tituleerata tässä kohtaa "työvälineeksi"?! :D Järde kun on aivan korvaamaton, mitä tulee leimakuvien värittämiseen, kuvien piirtämiseen, leikkurissa paperin paikoillaanpitämiseen, 3D-tarrojen paperien irroitteluun jne. jne. Noh, jos pikkusisko ei käy työvälineestä, pitää ykköseksi varmaankin nimetä sakset - Fiskarssit tietenkin(, vaikka ei mullekaan tästä mainoksesta mitään maksettu ;P). Totuus vain on, että jos kaikki paperit pitäisi repiä omin käsin, näyttäisivät kortit aikalailla erilaisilta."

6. maaliskuuta 2014

Punainen lato

Olin tehnyt taulun sinisen pohjan varman jo vuosia sitten. Ja olin unohtanu koko taulun kokonaan, kunnes eräänä kauniina talvipäivänä löysin sen kaikien tavaroiden keskeltä. Päätin maalata siihen punaisen ladon acrylic väreillä ja tällainen siitä nyt sitten tuli.



- Järde

4. maaliskuuta 2014

Onnittelukortti papalle

Pappa täyttää vappuna 75-vuotta. Ajattelimme olla hyvissä ajoin asialla kortin kanssa, kun ideakin oli jo olemassa. Kevättä kohden kun mennään, alkoi tässäkin kortissa vihertämään.



Pappa on klassinen tyyppi ja varsinainen puuha-pappa, joten hänen paidoissaan usein näkyvät ruutukuviot ja teknisen vempaimen virkaa toimittava Ford T, sopivat kortin muodossa saajalleen mainiosti. Totesimme, että voimme jo molemmat kuulla korvissamme, kun pappa alkaa pohdiskella, että "minäs vuosina näitä nyt sitten valmistettiinkaan" (1908-1927) ja käymään läpi teknisiä yksityiskohtia. Onneksi on Wikipedia, että voidaan opiskella vähän ennakkoon ja olla sitten pätevän oloisia. ;)

- Örni & Järde

Peeäs. Ford on peräisin Classic Cars (Papermania) leimasinsetistä, josta olemme aiemmin blogin puolella hyödyntäneet aktiivisesit Mini Cooper -leimaa ainakin näissä korteissa:
- P*skarteluhaasteessa #219, jossa kyseltiin puukuvion perään
- Päin ladonseinää -kortissa, johon idea alkoi kyteä P*skis korttia tehdessä
- Ja tässä iloisen keltaisessa Mini Cooper -kortissa

2. maaliskuuta 2014

Korppikortti

Tämä hillityn värinen kortti syntyi sekalaisista jämistä. Leikkelin mustasta kartongista linnun silhuetin, jonka asettelin matalia kohotarroja hyödyntäen kehyksiin. Harmaata nauhaa löytyi juuri ja juuri sopivan kokoinen pätkä täydentämään korttia.


- Örni