Tehtiin pari kuukautta sitten Järden kortti "vain sinulle". Kortti ei ole näemmän tullut silloin julkaistuksi.. Mutta parempi myöhään, kuin ei milloinkaan.
Mangolian mini-mimmi sydämmineen mahtui sopivasti reikälävistimellä tehtyyn aukkoon. "Vain" kirjoitettiin vapaalla kädellä ruudukkoon, kun "inulle" tuli leimoista. Metallinhohtoinen "S" tuli Tiimarin loppuunmyynnistä hankitusta tarra-arkista.
- Örni & Järde
Varsinaissuomalaiset siskokset, jotka ovat hullaantuneet korttiaskarteluun ja muuhun käsillä tekemiseen. Lähipiirissä nimiä Örni ja Järde tottelevat väkertelijät, joista vanhempi on nyt 25 vuotta ja nuorempi 16. Askarteluja tehdään yhdessä ja erikseen.
28. huhtikuuta 2014
25. huhtikuuta 2014
P*skarteluhaaste #230 - Ruokaa ja/tai juomaa
Hoplaa! Pari haastetta jäi väliin, koska lomailin "pienellä saarivaltiolla Atlantin valtameren pohjoisosassa, välittömästi pohjoisen napapiirin eteläpuolella". Nyt kuitenkin on aika palata arkeen ja sitä myöten harrastustenkin pariin. P*skiksen tämän viikon haasteena oli ruoka ja/tai juoma. Minä kallistuin ruokaan, kera muffinssin.
Kun pääsin pinoamisen makuun, päätin samalla pinota toisenkin kortin. Sainpahan hyvin hassattua jämäpapereita. :) Olen taas vaihteeksi täysin hullaantunut puuväreillä ruskeahkolle paperille värittämiseen!
Haasteeseen olisi sopinut hyvin myös vuodenvaihteessa tekemäni "diettikortti". ;)
..Sen siitä muuten saa, kun laittaa pikkusiskon ominpäin vahtimaan blogia. Jo pukkaa kalloa ja lieroa korttien sekaan! :D
- Örni

23. huhtikuuta 2014
VÄRIÄ veden alla
Hahmottelin nopeasti kankaalle mustekalan ja siitä se sitten lähti. Tein siitä värikkään ja sain mustekalalle omasta mielestäni hyvän ilmeen. Huom! mustekala pitelee lonkerossaan laivaa ( tarkemmin sanottuna Titanic). Sitä on kutsuttu jo lakupötköksi ja kaukariksi. Minun mielestäni se on kyllä ilmiselvä laiva! :)
- Järde
- Järde
21. huhtikuuta 2014
Iloista pääsiäistä!
Tänä vuonna pääsiäisen alusaika vierähti "pienellä saarivaltiolla Atlantin valtameren pohjoisosassa, välittömästi pohjoisen napapiirin eteläpuolella", josta johtuen, en tullut tehneeksi pääsiäiskortteja. Viime vuonnakin tein vain muutaman kortin - mammalle & papalle, mammalle, mummille & vaarille ja kummipojille. Tällaiset kortit lähtivät viime vuonna isovanhemmille.
Minkään sortin kunniaan en kortin asettelelusta ota. Törmäsin kivoihin pupu-silhuetteihin eräällä Sinellin vierailulla. Mukaan jäi tällöin stansseja esittelevä kuvasto. Koska en Big shot masinaa omistanut (enkä omista vieläkään), leikkelin kuvat vapaalla kädellä. Pupujen asetteluun vinkki tuli puolestaan Sinellin blogista.
Blogissa ollut kortti mielytti silmää niin paljon, että päätin olla keksimättä pyörää uudestaan.

20. huhtikuuta 2014
Lusikka.. mutta miksi?
Tulipa tuossa viime viikolla tehtyä tällainen kortti..
..Miksi, ja mihin tarkoitukseen se tulee, on edelleen epäselvää. Kivalta tuo ainakin allekirjoittaneen silmiin näyttää, mutta onko tämä nyt sitten vauvakortti, "yleis"onnittelukortti, nimipäiväkortti, vinkkikortti(, että "tänä vuonna Erkki-Liisa sait sitten lusikan lahjaksi") vai ei-oikein-mikään kortti. Hmm...

18. huhtikuuta 2014
Vauvaonnea taittokorttilla
Reilut 90% tekemistäni korteista tuppaa tipahtamaan tavalliseen neliön- tai suorakaiteenmalliseen korttipohjaan. Siksipä päätin tällä kertaa kokeilla jotain muuta. Tämä vauvakortti syntyi DoCrafts Creativity Magazinessa olleen kuvan pohjalta. (Jos jotain kiinnostaa, niin numero oli Heinäkuun numero vuodelta 2012 ja sieltä sivu 68.) Varsinaista kaavakuvaa ei ollut, joten arvioin silmämääräisesti paperien mitat.
Pohjapaperien värit olivat lopulta mielestäni liian tummat, mutta kaipa tämä kortti jollekin voimakkaammista väreistä pitävälle perhekunnalle päätyy. Hankilinta oli saada kortti tasapainotettua siten, että se pysyy suorana ja pystyssä omillaan, ja että siihen jää silti tilaa tekstille.

16. huhtikuuta 2014
Kallo kuume
Tuli kauhea inspiraatio tehdä pääkalloja vesiväreillä. Ensin vain suttailin yhtä pääkalloa kunnes huomasin " HEI siitähän tuli hyvä ", joten aloin tehdä niitä lisää ja lisää. Ja lopulta päätin tehdä kunnon pääkallovesivärityön, jonka alkuperäinen koko on vain 20cm x 8cm.
Muokkasin kallojen järjestystä Photoshopilla. Alkuperäisesti kallot olivat sikin sokin kahdella paperilla ja ajattelin, että näin niitä olisi helpompi katsoa. Minun mielestäni ne näyttävät näin paremmilta. :)

12. huhtikuuta 2014
Halaus
Vuorossa on jälleen vanhempaa tuotantoa, viime vuodelta. Kortti lähti ystävälleni, joka oli käynyt hammaslääkärissä revityttämässä viisaudenhampaansa pois. Operaatio oli sen verran kivulias, että kyllä siinä oli "etähalauksen" paikka!
Taustapaperiksi päätyi jouluisesta paperipaketista eräs vähemmän jouluinen, kukkakuvioinen paperi, johon hinkkaisin ympyrän muotoon mustetta. Päälle tipautin vaaleamman pallon ja sen sisään strasseja ja "halauksen". Ikeasta hankitut teipit ryhdittävät korttia.

10. huhtikuuta 2014
Mansikkamaitoa
Tein tällaisen lehmän kotona uskonnon tuntia varten, kun aiheena oli keksiä oma uskonto. Meidän ryhmällä oli vilkas mielikuvitus ja tässä sen tulos. Kuva kertoo varmaan ihan tarpeeksi meidän mahtavasta uskonnosta. Eikös? ;D
-Järde
-Järde
8. huhtikuuta 2014
Porsche 911 kurvailee inspis-haasteeseen!
Inspis-haaste on minulle ihan uusi tuttavuus. Vaikka säännöllisesti Googlettelenkin netistä haasteita, ei tämä haaste ole aiemmin tullut vastaan, vaikka haaste onkin numeroltaa jo kahdeskymmeneskolmas. Pitihän sitä toki heti ottaa ja osallistua, kun vastaan tuli näin kivan näköinen kaavakuva.
Otin ja kiepsautin toteutuksessani kaavakuvan toisinpäin pilkulliselle korttipohjalle. Tässä kortissa pääsin hyvin hyödyntämään jämäpapereita, sillä Järden värittämää Porschen paperia lukuunottamatta, paperit löytyivät silppuläjästä.
Järde sai mielestäni hyytävän hyvin sävytettyä Porscheen varjokohtia ja kiiltoa, käyttämättä glittervärejä. Olin myös tyytyväinen, kun sain sovitettya korttiin valkoisia strasseja, jotka ovat lepäilleet laatikossa muutamia kuukausia ilman, että olisin saanut niitä sovitettua mihinkään.
Haaste oli kiva - pitääkin pysyä jatkossa taajuuksilla! :)

7. huhtikuuta 2014
50-vuotis kortti
Vielä mahtuu yksi kortti, tähän syntymäpäiväkortti korttikarkeloon! Äippä nimittäin täytti hetki sitten puolivuosisataa.
Äippä tykkää oranssista, joten sitähän piti tietenkin saada korttiin. Oranssin paperin toisella puolella oli musta-valko pilkullinen kuviointi, joka niin ikään päätyi korttiin. Leimasin mustaan paperiin monet onnittelut ja hinkkasin reunat musteella. Siitä sitten vielä numerot kehiin, hieman oranssia ja mustaa nauhaa ryhdittämään ja valmista tuli!
Pidän itse kovasti tuosta oranssista nauhasta, johon on painettu hieman tummemmalla kukkakuviointia. Kortin sisäpuolelle lainasin vielä runon värssyjä -sivustolta.
Kun on aika juhlan, se muistetaan,
ja siksi tässä nyt onnitellaan!
Sievältä näyttää luku viisi ja nolla,
ei vuosista tarvitse huolissaan olla!
Vanhaa sanontaa tässä siteeraan,
viinikin paranee vanhetessaan!

5. huhtikuuta 2014
26 vuotta ja edelleen upea!
Jos ystäväni Salla olisi väri, olisi hän P-I-N-K-K-I! Eipä siis ollut kovin vaikea päättää, mistä sävystä lähteä liikkeelle, kun tuli aika väkertää neidolle syntymäpäiväkortti.
Papermanian Roaring Twenties leidihän se siinä keimailee pinkeissä hepenissään, pinkillä korttipohjalla ja pinkkien strassien ympäröimänä. Leimasimme Järden kanssa onnittelut suoraan korttipohjaan, jonka jälkeen piirtelin vapaalla kädellä taustalle viivoja ja sankarin täyttämien vuosien lukumäärän.
Sokerina pohjalle, laitoimme vielä kortin sisäpuolelle pinkin drinkin.. ;)

4. huhtikuuta 2014
Pahvikirjaimin Korttisirkuksen haasteeseen!
"Synttärisesonki" sen kun jatkuu! Ihmeen moni sukulainen tai ystävä on ottanut ja syntynyt tälle tellukselle maalis-huhtikuun vaihteessa. Nyt vuorossa korttikinkereissä oli sukulaispojan 7-vuotis syntymäpäiväkortti. Kortti, jolla osallistun myös Korttisirkuksen Nannan kortti lapselle -haasteeseen!
Käytin jälleen Tiimarista hankittuja pahvisia kirjaimia, jotka sommittelin kaavakuva-taustapaperin päälle. Päätin kokeilla erilaisia värejä kirjainten sävyttämiseen, sen jälkeen kun olin käynyt ne läpi parilla akryylivärisävyllä (vihreä "j":ssä ja sininen "r":ssä).
Totesin, että geelimäiset värit toimivat paremmin, kun perus tussit, kuten voi havaita hieman "nukkaantuneesta" l-kirjaimesta, verrattuna esim. i-kirjaimeen. Tussit toimivat hyvin, kun niillä ei yrittänyt värittää koko kirjainta, vaan tyytyi tekemään kuvioita.
Juho-Jalmarin nimessä on väliviiva, mutta sellaista ei pahvikirjamista löytynyt. Yritin sommitella nollan sisäpuolelta saamaani palaa tavuviivaksi, mutta se oli liian iso hommaan. Mielestäni kortti näyttää näinkin oikein hyvältä ja sankari ei varmasti harmistu, vaikka viiva jäikin uupumaan.

3. huhtikuuta 2014
P*skarteluhaaste #227 - Resepti
P*skista pukkaa taasen! Tällä kertaa mennään reseptin mukaan. Annetun ohjeen mukaan seokseen tuli hämmentää eläin, nappeja ja raitaa. Siispä minäpä laitoin kokkihatun päähän ja aloin kokata.
Perhosleimaa ei (valitettavasti) löyty omista varastoista, vaan olen päässyt hyödyntämään sitä eräällä kortteilukurssilla. Todettakoon vielä, että mokailusta voi joskus olla hyötyä. Taustapaperin raitojen oli alunperin tarkoitus olla toisinpäin, mutta korttipohja oli pyörähtänyt omin lupineen. Lopulta se näyttää mielestäni paremmalta näin päin.. Vielä kun olisin tajunnut ottaa kuumaliimasta jääneet rannut pois, ennen kuvan ottamista. :D
- Örni
Peeäs. Reilut pariviikkoa sitten laittamassani kyselyssä näyttää, että yhdistelmä pinkki & kulta rökittää oman suosikkini sininen & hopea.. Jo nyt on!! :P

2. huhtikuuta 2014
Grrr.. Synttärionnitteluja!
Minun ja Järden sisko täytti viime viikolla vuosia. Vaikka matami itse oli sitä mieltä, että 21 sopii hänelle paljon paremmin, päätin silti tehdä hänelle reteästi kortin, jossa uudet numerot tulevat sisäänajetuksi. Ettei homma sentään menisi ihan synkistelyksi, laitoin kanteen myös pari kuumaa kesäkollikandidaattia. ;)
Pahvikirjaimet on hankittu Tiimarista joskus kaaaauan sitten, kuten myös värit, joilla loin niihin kiiltoa ja kimalletta. Kortin sisäpuolelle kirjoitin isosiskon oikeudella pari kuolematonta viisautta.
1. Nainen on kuin viini, paranee vanhetessaan.
2. Ne on munat jotka pilaantuu, ei kanat.
Vaikka Junior kovasti väittää olevansa lähempänä 21 ikävuotta, kuin 24:ää, on hän vuoden aikana kylässä ollessaan mankunut, että "haluaa yöksi omaan sänkyyn", vaikka oli alunperin tarkoitus yöpyä kotonani.. Niinpä niin. Mielestäni ihminen on V-A-N-H-A, kun oman sängyn kutsu käy vastustamattomaksi. ;D

1. huhtikuuta 2014
Onnittelukortteja
Tässäpä pari korttia hieman vanhemmasta tuotannosta. Toinen kiljuu värejä ja toimintaa, kun toinen on hyvin hillitty, kirkkaan sinistä paperia (perhosleiman taustalla) lukuun ottamatta. Kummankaan värit eivät oikein ottaneet onnistuakseen kuvissa, mutta voitte ainakin kuvitella niiden näyttävän ihan hyvältä.. :P
Värikkäämpi kortti ehostui myöhemmin vasempaan nurkkaan asetelluista numeroista, jotka tietenkin viittasivat sankarin täyttämiin vuosiin. Teen usein kortteja valmiiksi varastoon ja täydennän niitä sitten nimikirjaimilla tai numeroilla.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)